Siivous ja laitoshuolto, kotiavustus

Profiilikuva

Emma Mäkelä

Kodinhuoltaja

Olen opiskellut kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon oppisopimuksella. Haalimani työkokemus on ollut silmiä avaavaa ja olen saanut uusia näkökulmia elämään. Olen myös oppisopimukseni aikana kohdannut eri-ikäisiä ihmisiä päivittäin ja tulen kaikkien kanssa hyvin toimeen. Olen tehnyt samalla työvalmennusta koti- ja liiketilasiivouksien ohella. Kokemusta on karttunut myös asiakkaan puolesta kaupassa käymisestä.

Asiakaspalvelu on työ, joka on kuin minulle tehty. Osaan olla joustava, ystävällinen ja huumorintajuinen. Osaan tehdä nopeasti päätöksiä, sekä molempia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja. Otan jokaisen asiakkaan vastaan yksilönä. Olen nopea oppimaan ja olen oma-aloitteinen. Otan aina tilanteen haltuun ja annan itsestäni varman ja luotettavan kuvan. Osaan olla myös periksiantamaton, sekä jääräpäinen. Olen aina ylpeä tekemästäni työstä, jos näin ei ole, niin teen asialle jotain.

Erityisosaaminen: Siivoukset, ruoanlaitto, leivonta, lemmikkieläinten hoito, lastenhoito, asiakkaan puolesta asioiminen, viriketoiminta, kauppa-apu, pihatyöt, kodin pienet huoltotyöt, kahvituspalvelut

Ota yhteyttä